Ihanaa sunnuntai iltaa sinne ruutujen toiselle puolelle! Mulla oli tänään ainut vapaapäivä nyt kahteen viikkoon ja tää vapaapäivä meni niinkin lepposissa merkeissä, että oikeestaan koko päivän istuin keittiönpöydän ääressä ja luin matikkaa:D Äsken kävin kuitenkin saunassa ja tein hiusnaamion, laittelin koko kämppään kynttilät palamaan ja jouluvalot päälle. Tämmönen basic rento sunnuntai täällä ilman mitään ihmeempiä suunnitelmia siis. Aattelin näitten pikasten päiväkuulumisten lisäks jakaa teille näitten helppojen protskupannareitten ohjeen (tää postaus on ollu tuolla luonnoksissa vaikka kuinka kauan keskeneräsenä mutten oo muistanu tätä ikuisuuteen sieltä tehdä loppuun)
Näihin tarvitset:
- kaksi banaania
- neljä kananmunaa
- noin 2 kauhallista proteiinijauhetta, suklaa, vanilija ja cookie todettu erittäin toimiviksi myöskin näitten sekotukset
-Sekoita kaikki ainekset esim blenderissä niin että saat taikinasta hieman kuohkeaa.
-Tämän jälkeen vähän öljyä pannulle ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin sopivan ruskeiksi. Kannattaa kiinnittää huomiota tarpeeksi matalaan paistolämpöön ettei pannarit pala pinnasta ja jää sisältä liian taikinamaisiksi.
Tästä ohjeesta tulee noin 12 pientä pannaria eli ohje on ihan sopiva kahdelle syöjälle. Päälle sitten mansikoita, vadelmia, mustikoita, banaania, kiiviä, mikä omaan makuun on paras. Jos terveellisellä linjalla haluaa pysyä niin esim suklaaproteiinijuoma menee tosi hyvin suklaakastikkeesta pannareitten pälle!! Tai lohilon protskujädet saa myös ison suosituksen näitten kanssa;)

Näillä on hyvä alottaa huominen maanantai aamu! Kivaa viikkoa teille<3